sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Humputtelua

Heipsan! 


Postaus-taukoa on nyt ollut, koska viimeaikoina on ollut hieman kiireistä... Ensinnäkin olin viimeviikon kaverini luona (koska hiihtoloma) ja tämä viikko on mennyt koulujuttujen parissa, joten ei ole ollut aikaa päivitellä blogia. Ja eilen oli tunti, ja sain tunnille uuden tuttavuuden: Sulon! Sulolla en siis ollut ennen mennyt, mutta eilen sain sitä kokeilla! Sulo oli ihan kiva, mutta koska ensimmäinen kerta joten, ei mennyt mitenkään täydellisesti mutta ensi kerralla sitten paremmin! Sulo on siis oikein virkeä pikkuheppa! Postauksen aihe EI ole eilisen Sulo tunnista. kerron kohta miksi ei. Mutta kerrompas nyt tässä vähän "ohi mennen" tästä tämän päivän tunnitakin lyhyesti. Aloitettiin tietenkin alkukäynneillä, jonka jälkeen teimme vähän väistöjä käynnissä. Sulo oli väistöissä ihan ok, mutta pientä vääntöä siellä tuuppasi olla.. Noh, väistöistä selvittiin.. Väistöjen jälkeen aloitettiin ravi-verkka ja ravailtiin maneesia ympäri ympyröitä tehden. Ravi-verkan jälkeen oli välikäynnit ja käyntien aikana ope neuvoi seuraavan tehtävän. Lähdimme tekemään B:stä loivaa kiemurauraa, jonka jälkeen C:stä laukka pitkälle sivulle. Noh, kuten sanoin, Sulo on reippaampi kuin normaalit tuntihevoset, joten hän otti sitten laukkaa vähän reippaamin. Pidätteissä oli vähän ongelmia koska, Sulon kanssa ohjiin ei saa jäädä kiinni koska muuten se kiihyttää vauhtia niikuin minulla kävi.. Köhköh..  Tuota tehtävää teimme jonkin aikaa, kunnes oli loppu ravailut, ja loppu käynnit. Sulo on siis yksityishevonen vaikka tunneilla onkin, joten minulla ei ole lupaa laittaa Sulosta kuvia. Joten siksi eilisen tunnista ei tule postausta. Mutta tämän postauksen aihe on viimeviikon tunti! (HUOM kuvia ei tunnista ole, joten kuvat ovat kesältä..)


Eli.. Mennäämpä viikko taaksepäin...

Viime lauantain tunnille sain Tähden jota olin toivonutkin. Aloitetaan suoraan tunnista...


Kävelimme alkuun taas ihan normaalisti alkukäynnit. Alkukäyntien jälkeen otettiin ohjat tuntumalle, ja teimme käynnissä vähän ympyröitä ja pysähdyksiä. Käynnin jälkeen aloitettiin ravissa verkkaaminen.


                             

Kesältä 2014



Ravissa tein paljon ympyröitä jotta saisin Tähteä edes hieman rauhallisemmaksi, koska sekin tahtoo olla vähän sellainen "juoksia". Ravissa vaihdoimme myös suunnan ja ravailtiin vähän toiseenkin suuntaan. Ravailun jälkeen otettiin välikäynnit ja välikäyntien aikana ope sanoi: " Otetaan vähän laukkaa, ja sen jälkeen saatte mennä lopputunnin ilman satulaa " Olin innoissani, koska ilman satulaa on aivan super-kiva mennä, mutta kyllä minua myös vähän jännitti kuinka saan Tähden pysymään rauhallisena..




Kesältä 2014





Noh, laukassa Tähti oli ihan kiva. Ei ryntäillyt minnekkään, ja pysyi kiltisti uralla. Saimme tehdä itsenäisiä laukannostoja. Vähän kun olimme saaneet laukattua, ope pyysi meidät kaartoon ja satulat otettiin pois. Luulin ensin että Tähden selkä olisi ihan kamala, mutta ei se ollutkaan. Menimme vähän aikaa ihan pitkin ohjin käyntiä. Hetken päästä otettiin ohjat takaisin tuntumalle ja teimme käynnissä hieman väistöjä. Väistöt sujuivat ihan kivasti, mutta Tähdellä oli hieman kiire joten pidätteitä piti tehdä ihan urakalla. Väistöjen jälkeen ruettiin ravailemaan. Tähden ravi tuntui ilman satulaa yllättävän pehmeältä, ja mukavalta istua! Ravailtiin itsenäisesti jonkin aikaa, kunnes ope kysyi: " Haluatteko laukata? " Suurin osa vastasi "En" ja minä olin yksi niistä. En halunnut laukata siksi koska Tähti oli sen verran virkeä.



Kesältä 2014 



Kun osa oli laukannut, ravailtiin vielä loppuun ja sen jälkeen loppukäynnit ja kaartoon. Tähti oli oikein kiva! 


Ajattelin kuvata My Dayn nyt tulevalla viikolla joku päivä! Jospa saisin sen nyt sitten kuvattua! :D (Kuvina siis)


- Iida